You will always be my hero

Mies seisoo yksin punainen ruusu kädessään. Hän painaa kohmeiset kätensä nyrkkiin, niin lujaa, että yksi kerrallaan ruusun terälehdet tipahtelevat maahan. Tuuli riepottelee lehtiä pitkin hautausmaan kapeita teitä. Hetken ajan hän tuijottaa vettynein silmin lehtien lentoa, kunnes hän lysähtää polvilleen.
Miksi häntä koetellaan näin? Mitä pahaa hän on tehnyt?
Miksi yksi valhe viiltää niin syvälle, ettei sitä voi sata totuutta parantaa?
Miksi yksi synti painaa enemmän, kuin mitä tuhat urotekoa jaksaa kantaa?
Miksi yksi virhe muistetaan pidempään, kuin miljoona onnistumista ?
Miksi kuolema tuhoaa kaiken, mitä koko elämä on rakennettu?
Mies miettii mihin tarttua -
Jumalaanko? Mutta kun ei hän Jumalaan usko.
Elämäänkö? Mutta elämähän hänet tähän tuskaan järjesti.
Mitä järkeä roikkua jossain, josta lopulta ote kuitenkin irtoaa?
Hetkeksi miehen ajatus katkeaa ja hän muistaa vaimonsa hymyn.
Hän muistaa ne hetket vaimon kanssa, kun yhdessä katsottiin taivasta.
Mies suuntaa katseensa taivaalle ja hämmästelee tähtiä.
Hän valitsee niistä kaksi kauneinta, yhtä kauniit kuin hänen vaimonsa silmät olivat.
Kuun kaaresta hän tekee vaimolleen vartalon.
Hautausmaan puut, jotka lumisina kurkottavat kohti taivasta, ovat heidän unelmiaan.
Mies pyyhkii kyyneleet silmäkulmastaan ja muistaa rakkauden.
Se rakkaus ei ole kadonnut mihinkään.

Hetkeksi vain, se on väritetty taivaalle, ikuiselle kankaalle.
Kunnes joskus vuosien päästä, se yhdessä maalataan loppuun.